« Takaisin

Terveelliset elintavat ovat tärkeitä jo ennen raskautta

Lapsen kehitykseen vaikuttavat perimä ja ympäristö. Elintavat ovat ympäristötekijöitä, joihin jokaisen on mahdollista vaikuttaa koko elämänsä ajan. Perheen perustaminen ja raskauden suunnittelu ovat erinomainen hetki pysähtyä ja miettiä omia elintapojaan. Lapsen syntyminen muuttaa joka tapauksessa vanhempien elämää monin tavoin; terveet elintavat auttavat jaksamaan uudenlaisessa arjessa ja ennen kaikkea nauttimaan uudesta tulokkaasta täysin rinnoin.

Hedelmällisessä iässä ravinnolla on erityisen suuri vaikutus omaan elimistöön ja samalla myös tulevaan sukupolveen. Erityisesti naisen elimistön folaatti- ja rasvahappovarastot vaikuttavat alkion kehittymiseen jo varhaisina raskausviikkoina, kun raskaus ei välttämättä ole tuoreelle äidille vielä edes paljastunut. Ravinnossa folaatin tärkeimpiä lähteitä ovat mm. vihreät vihannekset, paprika ja maksa. Koska folaatin riittävä saanti ravinnosta on suomalaisnaisilla keskimäärin haasteellista, suositellaan foolihappolisää jo ennen raskautta.

Erinomaisia odotusajan herkkuja ovat kaikki marjat, hedelmät ja kasvikset. Myös täysjyväviljoja, rasvattomia maitotuotteita, vähärasvaisimpia lihoja sekä kalaa kannattaa suosia. Ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana sikiön ravitsemus ja kasvu määräytyvät pääosin äidin raskautta edeltäneen ravitsemustilan pohjalta, minkä vuoksi ruokavalion laatuun tuleekin kiinnittää huomiota jo raskautta suunniteltaessa.

Lähde: Syödään yhdessä – ruokasuositukset lapsiperheille, THL 2016